sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Makeaa elämää Marengissa

"Kurr nau!!"
Oli ihana viettää kiiretöntä sunnuntaipäivää, kevät auringon tulviessa keittiöön. Sunnuntaina tiskaaminenkin tuntui hauskalta, kun sen sai tehdä rauhassa, Muskotti-kissan kiehnätessä jaloissa.
Pelargoniakin oli herännyt talviunestaan, taisi olla jotain hyvin varhaista lajiketta. (Fimo-massaa purkkeineen kaikkineen)

Keittiöön oli löytynyt vihdoista viimein tyyliin sopiva valaisin. (Fimomassaa tämäkin, johto on maalattua kalastajan lankaa, lampulle otin mallia Maison Miniature kirjasta)
Sunnuntain kiireetöntä aikaa pystyi nyt seuraamaan uudesta kellosta. (Kellon kuva lehdestä, kukallinen kehys Green Gaten tuotelapusta leikattua ja näiden välissä "lasina" kirkasta pakkausmuovia)
Keittiön ilmettä Mirella oli piristänyt myös maalaten, reutterin mustaan telineeseen töpötellen valkoista maalia, nyt ei teline enää pomppaa niin silmille.
Keittiön hyllyjä pääsi somistamaan ja tiskaajaa ilahduttamaan, lasinen Tampereen vapputorilta ostettu kukko. (Hylly on myöskin pahvia valkoiseksi maalattuna. Mallia olen ottanut meidän vessan hyllyistä)
Ihaninta on tietysti, kun tiskit on tiskattu. (Tiskirätti on oikeasta luutusta leikattu palanen.)
Mirellan mielestä sympaattisin Muumi-hahmo on hellyttävä Nipsu. (Nipsun kuva on joulukalenterista leikattu kuva)
Puodin ikkunalle Mirella asetteli tuoksusaippuoita ja pastillisävyisiä kynttilöitä. (Kynttilät massaa, kyljessä liimattu ruusukuva. Saippuat silkkipaperi pallo, jonka päällä vintage-tyylinen pakkaus kuva)
Munakorissa on myynnissä irtokynttilöitä (massaa) ja "lasisessa" kulhossa (Mehukatti juoman korkki) Odessan mallilla tehtyjä saippuoita
(leikkiauton renkaalla painettu kuvio). Suloisessa kehyksessä vintage kuva. (Kehykset on kirpparilta ostamani sormus, josta poistin kiven ja katkaisin pihdeilla renkaan tueksi. Kaakaokuppi massaa, pilli rautalankaa)
Kerrosvadissa on esillä saippuoita ja kynttilöitä (massaa ja vintagekuva ympärillä) Kirjaimia Mirella tilasi jo lisääkin, mutta taas oli tavaran toimittajalla jotain häikkää. (Silkkaa laiskuutta ;D Kirjain on myöskin Fimo-massaa, akryylimaalilla maalattuna)
Näitä pilkullisia mukeja, asiakkaat olivatkin jo kovasti kyselleet. Lienevätkö jotai kakkos laatua, kun ovat hiukan muotopuolia ;D (Nämäkin massaa ja pilkut akryylimaalia, coctailtikulla maalaten).

Munakorissa lisää kynttilöitä.

Huh heijaa, välillä voisi siirtyä muihinkin huoneisiin. Makuuhuonekin kun kaipaisi kaikenlaista pientä.
No kunhan iskee taas sopiva inspiraatio ja löytyy aikaa näpertelylle. Sitä odotellessaan, Villa Marenki majailee, pikkukätösten saavuttamattomissa, Nukkekotini Villa Vanillan katolla. Aikamoinen keplottelu on aina saada Marenki tuonne korkealle kaapin päälle ja sitten kun nostan putiikin tuolta alas, niin teen paljon juttuja kerralla.

21 kommenttia:

Merja kirjoitti...

ihanaa!ja hauska nähdä kuva talosta villa vanillan kaapin päällä ;)

Mirja kirjoitti...

Villa Marengin kun sais suurennettua, niin kyllä lähtisin ostoksille. Kyllä silmä lepää:)

Flora kirjoitti...

Hello Piipa, your kitchen is fabulous! I saw some Italian friend, through my blog, become your followers and I am happy because you are very clever and imaginative. On Northern Europe dollhouses are more bright and colorful of the world!
Hello, a mini hug
Flora

Johanna kirjoitti...

Aivan ihania juttuja taas!!! Niin söpöjä ne pienet pilkulliset mukit ja lamppu on ihastuttava!!! Kun katselin kuviasi,teki mieli heti alkaa ryhtyä väsäilemään taas kaikkea pientä omaan putiikkiin. Se kun on ollut vähän jäähyllä ranskalaismökkiä tehdessäni. Mahdollisimman valmiiksi haluasin ne kuitenkin kesän näyttelyymme. :)

tiina/käsin tehty kirjoitti...

Ihania kuvia, Kiitos!

Piikko kirjoitti...

Todella kaunista! Tykkään nii-in kovasti kaikesta mitä olet tehnyt:)

Eliisa kirjoitti...

Upeaa! Sä olet ihan kuin Mirella ensimmäisessä kuvassa :) Ihana hamonen päällä. Ihanaa, että jaksat päivitellä ja mineillä kaikesta kiireestä huolimatta!

Marjatta kirjoitti...

Niin suloisia tunnelmia taasen!

anneve kirjoitti...

Kyllä näyttää elämä nimensä mukaisesti makealta Villa Marengissa! Oletkos palkannut "massamestarin"!.. Niin paljon olet massaillut, että on melkein käynnissä ollut tehdas. Ihania!

anja kirjoitti...

Uskomatonta kuinka pieneltä tuo Marenki näyttää tuolla Vanillan katolla! Ja silti lähikuvissa kaikki näyttää niin tilavalta. En tiennytkään, että Marenki on oma talonsa, luulin sen olevan joitain huoneita tuosta isommasta. Totuus on joskus tarua ihmeellisempää ;)

Piipa kirjoitti...

Lämmin kiitos kivoista kommenteistanne!! :)
No aika vähän olen mitään saanut aikaiseksi ja teidän muiden ihanissa blogeissa kommentointi on hyvin vähäistä.

Villa Marenki talon olen aikoinaan tilannut tuolta Pienestä nukkekotikaupasta. Talon alkuperäinen nimi on Orkidea.
Talo on todellakin pieni, haaveilemaani olohuonetta ei taloon saa sopimaan, talon toisessa sivussa, jossa on tuo keittiö, on kylläkin ikkunaton seinä ja joskus olen pohtinut tekisinkö siihen vielä lisä huoneen...mutta nyt ainakin näin.
Taloon kuului alunperin myös portaat, jotka poistin.

Sofía kirjoitti...

Precioso
Tiene un premio en mi blog ¿se pasa a por él?
http://sophia-miniatures.blogspot.com

Maria Jose kirjoitti...

wonderful photos !

Alienora kirjoitti...

I am very impressed! I love your kitchen!

Meli Abellán kirjoitti...

Lovely kitchen and all the details!! Your blog is very nice!!
Meli

Eija kirjoitti...

Ihana tunnelma!

Mare kirjoitti...

Olipa paljon tutkittavaa sitte viime käynnin ja nautin kovasti retkestäni blogiisi.

Susa-li kirjoitti...

Ihanaa kaikkea pientä :) tykkään kovasti etenkin kaikesta pilkullisesta ^^

May kirjoitti...

Te ha quedado preciosa. Me encantan todos los detalles que le has puesto.
Enhorabuena.
Besitos, May

maria l. kirjoitti...

Nice work, nice place

Joel kirjoitti...

Hi, I came across your site and wasn’t able to get an email address to contact you. Would you please consider adding a link to my website on your page. Please email me.

Thanks!

Joel Houston
JHouston791@gmail.com